Jotkut meistä haluavat saalista runsaasti. Nämä saalisahneimmat eivät ole vielä käsittäneet, että koskialue on yleensä myös poikastuotantoalue ja kalastus siellä on mahdollista kalabiologisista syistä johtuen hyvin rajoitetusti. Kalapaikka ja kalakauppa ovat eri asioita. Pakko tappaa -tauti ja heikko itsetunto ovat kalakannoille tuhoisa yhdistelmä kaikilla kalavesillä. "Olen hyvä mies kun saan paljon saalista ja ruokaa perheelle" - syndrooma joka ei meistä hellitä otettaan ilmeisesti vielä moneen sataan vuoteen.

Toiset meistä taas haluavat saada saaliinsa varmasti ja nopeasti. Lisäksi nämä kiireiset kalastajat vielä laskevat rahansakin, lupamaksulle pitää saada vastinetta, kiloja kassiin ja pois. Ilmeisesti kalastuksen syvin olemus ja hyve; upea luontoympäristö ja kärsivällisyys sekä kiireettömyys on näille aikamme tehokkaille tuloksentekijöille myöhemmin valkeneva oivallus. Tälle kalastajasegmentille tarvittaisiin kala-altaita.

Eräät harrastajat nauttivat kalastuksesta vain silloin kun voi tulkita määräyksiä, lakeja ja sääntöjä oman mielensä mukaan muista välittämättä, muiden kustannuksella tietenkin.   Näille luusereille se antaa lisäjännitystä kalastukseen ja joskus onneksi myös sakkoja.

Onneksi kuitenkin on niin, että ihminen oppii, kehittyy ja kasvaa. Kalastuksen harrastaja ei ole poikkeus tässä suhteessa. Kun me haluamme oppia paremmiksi ja taitavimmiksi jalossa harrastuksemme taidossa me samalla kehitämme myös parempaa kalastuskulttuuria. Omaksumme uusia tapoja toimia niin, että saamme laadullisesti paremman elämyksen siitä mitä teemme. Vaivihkaa ja viekkaasti tajuamme, että meidän tapamme kalastaa ei olekaan se oikea tapa, ei laisinkaan. Jonain päivänä kun ajattelemme ensin luontoa ja kaloja ja vasta sen jälkeen kalastamisen oikeellisuutta tai oikeutusta, otamme silloin askeleita oikealla tiellä kohti kalastuskulttuuria. Ja missä sitä on, siellä on onkimiehen hyvä olla, kaltaistensa herrasmiesten seurassa.

Nurmijärveläinen Suomenkielen luoja ,kirjailija Aleksi Kivi sanoi tämän kaiken paljon paremmin; "sellaisia kaloja saa kuin pyytää"

Tästä on hyvä jatkaa; kalastakaamme siis siellä missä kullekin kalastustavalle on tyypillisesti eniten annettavaa sekä tapaan soveltuva kalastusympäristö. Suvannoissa on hyvä onkia ja niissä on tyypillisiä upeita onkikaloja. Hitaasti virtaavilla syvillä jokiosuuksilla voi heittää uistinta ja lippoja saaden valtaisia haukisaaliita sekä muutakin kalaa. Nopeasti virtaavassa vedessä ja koskessa on tehokkainta ja kätevintä kalastaa perholla. Se on sinne sopiva kalastustapa.  On syytä ihmetellä miksi kaikki edellä mainitut kalastusmuotojen harjoittajat haluavat kalastaa samoilla paikoilla. 

Loppujen lopuksi kalastuskulttuurimme taitaa kehittyä myös laiskuuden sanelemilla ehdoilla. Emme halua nähdä vaivaa edes kävellä. Vantaanjoen rannat molemmin puolin vielä ,ovat kalastajista 90 %: sti täysin vapaita, alueita joilla ei koskaan kukaan kulje eikä kalasta -  on riittämiin. On hyvä muistaa vanha totuus, että mikään kalastustapa ei ole toista parempi. Silloin syntyy myös asenteellista tilaa.