|
|
| |
KALASTUSMÄÄRÄYKSET
1 §
Vapakalastusalueella on kalastus sallittua vain vapavälineillä (uistin
ja perho).Onkiminen ja elävän syötin(mato,hyönteinen tms.) tai
houkutinaineiden
käyttö kalastuksessa on kielletty karttaan ja maastoon merkityillä
koski-
alueilla.Vieheissä (perhot ja uistimet) on käytettävä väkäsettömiä
koukkuja tai koukkuja, joista väkäset on poistettu esim. puristamalla
tai viilaamalla.
2 §
Saaliin määräksi on rajattu 2 lohikalaa kalastajaa kohden /
kalastusvuorokausi. Kausilupa on voimassa kunkin vuoden loppuun ja luvat
ovat henkilökohtaisia.
3 §
Yksityisten omistamilla mailla, pihapiirissä on rannalta kalastaminen
kielletty ilman maan-
omistajan lupaa. Älä mene yksityisille pihoile, tallaa viljelyksiä
tai riko aitoja
jokialueella liikkuessasi. Kahlaaminen jokiuoman koskialueilla on
kielletty 1.10 - 15. 6 välisenä aikana.
4 §
Ympäristöön ei saa jättää roskaa. Kunkin alueella kalastavan on
osaltaan
huolehdittava roskien poisviennistä. Kalan perkuutähteiden rannalle
tai
veteen jättäminen on ehdottomasti kielletty.
5 §
Kalastuskunnat pidättävät itselleen oikeuden muuttaa kalastuskauden
aikana
kalastussääntöä. Muutoksista ilmoitetaan kalastuspaikoilla olevilla
tiedotuksilla
6 §
Taimen on toistaiseksi rauhoitettu. Harjuksen alamitta on 30 cm
7 §
Muilta osin on noudatettava kalastuslainsäädäntöä.
8 §
Kalastuksen valvonnasta huolehtivat valantehneet kalastuksenvalvojat. Määräysten
rikkomisesta seuraa mahdollisten oikeustoimien lisäksi kalastusluvan
menettäminen määräajaksi. Henkilökohtainen viehekalastuslupa
vaaditaan kaikilta
vapavälineillä kalastavilta. |
|
 |
| |
|