Virtavesien kalataloudellista kunnostamista on maasamme harjoitettu vasta hieman yli 10 vuotta. Toiminta meillä on siis vielä varsin nuorta. Vantaanjoella otettiin historiallinen kalataloudellinen askel vuonna1986 Vanhankaupungin kalaportaan valmistuessa. Kyseinen kalaporras oli nimittäin maan ensimmäinen mittavampi ja varmuudella toimiva kalaporras.

 
Virtavesien kalataloudellisen kunnostamisen tavoitteena pidettiin pitkään yksinomaan poikastuotannon edellytysten kasvua ja siitä muodostuvan tuotannon arvon lisäystä. Kannattavuuden mallilaskennan keskeinen osa poikastuotanto on edelleenkin, mutta kalastuksen arvon osuus ja merkitys on useimmiten merkittävämpi. 

Koskien kunnostamisella on ennenkaikkea vaelluskalakantojen elvyttämiseen tähtäävä pyrkimys, mutta sillä on aina myös huomattava merkitys paikallisen kalaston kehittymiselle ja kalastukselle. Kunnostuksen myötä syntyvä viihtyisä kalastusympäristö on eräs toivotuimmista arvoista. Vantaanjoen koskialueiden kunnostamisella on aivan erityinen painoarvo jo pelkästään kalastuksenkin osalta. Vantaanjoki on valtakunnan kalastetuin joki kalastusvuorokausina mitaten. Kova kalastuspaine muutamilla alueilla on aikaansaanut kalastuspuistoja joiden merkitys kuntalaisten virkistäytymisympäristönä ja lähikalastusalueena on korvaamaton. 

Näiden alueiden funktio on verrattavissa esim. uimahalliin.
Vantaanjoen kalataloudellisen kunnostamisen ensimmäisen vaiheen tavoitteeksi on otettu pääuoman koskien kunnostaminen ja meritaimenen esteettömän vaelluksen turvaaminen koko elinalueellaan mm. poistamalla tarpeettomia patoja,rakentamalla kalateitä ja pyrkimällä säätelemään kalastusta jokisuussa sekä merialueella. Kunnostamisen tavoite on luoda edellytykset meritaimenen luontaiselle lisääntymiselle koko vesistöalueella. Selvää on ,että nyt aloitetut koskikunnostukset ovat vain alkua vielä vuosia kestävälle työlle ja aikaisemmin arvioidut koskipinta-alat voidaan n. kaksinkertaistaa. Vantaanjoki tulee olemaan uhanalaisen meritaimenen kantojen palauttamisen esimerkkijoki ja koekenttä. 

Meritaimen on lajina indikaattori ympäristönsuojelun toimenpiteiden onnistumisesta. Kalakantojen suojelun näkökulmasta tarkasteltuna tarvitaan nykyistä kovempia ja määrätietoisempia päätöksiä, joita voivat antaa mm. asiantuntijavallan osaavat käyttäjät. Sanonta ;vesi, joka kelpaa taimenelle, kelpaa myös ihmiselle, ei tänä päivänä ole riittävä. Tarvitaan enemmän. Meritaimen on uhanalainen laji. Jos joku on tästä erimieltä niin, soita!

Vantaanjoen pääuomassa on kaikkiaan 45 nimeltä tunnettua eri suuruista koskea, joista osa on hävitetty perkauksien yhteydessä lähes kokonaan ja muut kosket on uittoperattu tai käsitelty eri tarpeita varten. Jokaisella koskella on oma mielenkiintoinen historiansa. 

Kesällä 1996 aloitettu Nurmijärvellä sijaitsevien Mylly- ja Nukarinkoskien kalataloudellinen kunnostus käsittää n. 4 kilometrin matkalla olevan 10 erillisen koskipaikan kiveämisen, 2 padon purkamista ja 1 kalatien rakentamisen. Töiden merkitys ja mittakaava aukenee kun kerrotaan ,että mm. kutusoraa levitetään satoja tonneja ! Nurmijärven kalastuspuiston koskiosuus on valmis ja Nukarin alueen osaltakin valtaosa on tehty ennen varsinaisen kalastuskauden alkua. Kunnostuksia jatketaan tämän jälkeen Hyvinkään kaupungin alueella. Vantaanjoen pääuomaan jää edelleen runsaasti pikaisen kunnostuksen tarpeessa olevia koskia. Nyt kunnostetut kohteet ovat eräänlainen "ensiapu" jos halutaan kuvata vesistöalueen kokonaistarvetta kunnostamiseen. 

Jokiekosysteemimme on muutettu perusteellisesti mm. ojitusten seurauksena. Vesistön vesitaseet ovat vääristyneet. Maankuivatuksella on maata otettu hyötykäyttöön joka ei ole sille luontaista. Jokivesistö on verkosto jossa virtaamavaihtelut määräävät pitkälle tuotantoalueiden kelpoisuuden. Vesien varastoituminen soille, kosteikkohin ja pohjavesiin on vähentynyt. Säännöstely on keinotekoinen ja kestämätön yritys varata vettä eri käyttömuodoille. Meritaimenen osalta vaelluspoikastuotannon määrästä valtaosan tuottaa pienet sivujoet ja purot. Puroja on kunnostettu muutaman vuoden ajan talkootyönä harrastajajärjestöjen toimesta. Purojen ja pienten sivujokien inventointi on hyvällä alulla ,mutta niiden kunnostamisiin ei päästä ilman huomattavia taloudellisia resursseja. Tarvitaan myös runsaasti henkilöresursseja hoitamaan asioita konkreettisesti maastotöiden organisoinnissa. Voidaan myös kysyä onko mielekkäämpää tukkia suojia kuin kantaa kutusoraa kuivuvaan puroon. Kaikki kunnostustoiminta on monista kysymyksistä huolimatta korvaamattoman arvokasta tavalla tai toisella.
Kunnostuksia tehdään kaiken käytettävissä olevan tiedon ja näkemysten pohjalta. 

Lohikalojen fyysiset habitaattivaatimukset voidaan nykyisin täyttää tyydyttävästi, kuin myös kalastajienkin toiveet. Vääjäämätön totuus kuitenkin on ,että vaikka kunnostus onnistuu loistavasti ja täyttää kaikki vaatimukset, silti haluttujen vaelluskalojen tuotanto ei käynnisty. Kosken kunnostaminen ei pelkästään tuo ja lisää lohikalaa, vaan se on yksittäinen toimenpide laajassa kokonaisuudessa, joka tarvitsee onnistuakseen runsaasti muita tavoitetta tukevia keinoja. Luonto ei kunnostettunakaan ole automaatti ,joka alkaa heti tuottamaan. Kalasukupolvia saatetaan tarvita useita ennen kuin voidaan luotettavasti arvioida kunnostuksen vaikuttavuutta ja vetää johtopäätöksiä. Ajallisesti voidaan varautua n. 10 - 15 vuoteen ja alustavia viitteitä voidaan aikaisintaan saada 3-5- vuoden päästä kunnostuksesta. 

Suurin työsarka ja ponnistus tulee olemaan kalastuskulttuurin muuttaminen taloudellisesti ja biologisesti kestävälle pohjalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä ,että nykyinen merikalastuksen saalisosuus yli 90 % ohjataan kokonaisuudessaan jokeen ja jokipyytäjien mahdollisuudeksi. Vantaanjoen merkitys kalastuskohteena harrastajille on mm. kunnostusten myötä noussut todella huimaa vauhtia. Valmistuneita alueita on verrattu suoraan maan parhaimpiin ja tunnetuimpiin kalastuspaikkoihin. 

Erittäin monelle harrastajalle Vantaanjoen ylä- ja keskiosan alueet ovat olleet suoranainen ahaa-elämys ja löytö. Aidon hämmästyksen paikka. Asenne Vantaanjoen sameudesta ja likaisuudesta istuu edelleen tiukassa. Parina viime vuonna on kuitenkin alettu ymmärtää ja käsitetty ,että jokainen joki on samea tulva-aikoina. Vantaan pääuomakin virtaa 60 km matkan pääosin moreenimaalla ja on mm. perhokalastajien kannalta katsottuna kirkasta vettä 5 kuukauden ajan vuodesta, eli koko tärkeimmän kalastuskauden ajan.

Vantaanjoen alaosan koskialueet ovat kokonaan toinen asia tässäsuhteessa ja ne ovat herkempiä samentumiselle. Sameus ei sinällään ole haitaksi, mutta siihen ja tulviin liittyvä kiintoaineksen määrät liettävät kutusoraikkoja niin kunnostetuilla kuin nykyisilläkin lisääntymispaikoilla. Kunnostuksien lopputulos on pitkälle riippuvainen muista vesistöalueen suojelutoimenpiteiden onnistumisesta. Tärkeimmästä päästä tässäsuhteessa pidän maatalouden perustukeen ehtona liittyvien suojakaistojen muodostumisen valvontaa ja suojelun eritystuella tehtävien vyöhykkeiden syntymistä sekä nykyistä laajempaa siirtymistä luomuviljelyyn. Eroosio on saatava paremmin hallintaan . Toisena ratkaiseva reunaehtona myönteiselle kehitykselle on lisäveden saaminen pääuomaan. Ratkaisumalleja veden kesäaikaisen loppumisen ongelmaan on muutamia.

Vantaanjoki on kuluvan vuosisadan lopulla joutunut kokemaan kovia muutoksia. On suoranainen ihme ja hämmästyttävä osoitus luonnonjärjestelmien suojautumiskeinoista, että Vantaanjoen pääuomassa on edelleen jäljellä omia paikallisia taimenkantoja. Myös euroopassa uhanalainen turpa esiintyy joen keskijuoksulla elinvoimaisena. Harjus voidaan nyt lisätä joessa luontaisesti esiintyviin lajeihin. Tiedoissa joen kalastosta ja kalastuksesta on edelleen puutteita, mutta äskettäin hyväksytty kalastotarkkailu tulee lähiaikoina täydentämään puuttuvia tietoja. Hyvistä uutisista huolimatta ei pidä tuudittautua olotilaan, että asiat olisivat kunnossa. Todellisuus Vantaanjoen tilasta on edelleenkin huolestuttava ja vaati paljon työtä.

Kalataloudellisen kunnostustoiminnan jatkaminen tulevaisuudessa on kiinni ainoastaan rahasta. Kuntien ja valtion panostuksesta pitkälle riippuu voimmeko rakentaa jokirannoille viihtyisiä kalastuspuistoja ja sitä kautta saada lisättyä mm. ympäristövastuullisuutta . Kalastus virtavesillä on luontoharrastus jonka edellytykset ovat lähes verrannollisia kunnostuksin aikaansaatuihin jokikilometreihin. Kunnostamiseen liittyvä ympäristörakentamisen palvelutoimenpiteet kuten polut, jätehuolto, opasteet luovat ympäristölle arvoa ja paremman mahdollisuuden kokea se.

Kalastustapahtuma on aina enemmän ja vähemmän myös retkeilyä. Olen kuvannut esitelmissäni joskus ,että hyvä perhokalastuselämys on eräänlainen piknik! Eväät jokainen ottaa maun mukaan joko luonnosta tai kaupasta.
Vantaanjoen koskia ympäröivä luonto on erittäin monimuotoinen ja luontoa tuntevalle kalastajalle elämys sinällään. Tuskin missään voi kalastaa sellaisen linnunlaulun säestyksellä kuin Vantaanjoella. Ns. yölaulajien lajisto pitää huolen myös lähes ympärivuorokautisesta konsertista. Vantaanjoki on löydettävä. Se on kalastusympäristönä loistava ja vertaansa vailla. Sitä ei voi verrata seelannin tai lapin virtoihin. Vantaanjoki on oma tyyppisensä ,etelän rehevä ja kalaisa. Allekirjoittaneen parhaimmat elämykset ovat kesäöiseltä joelta. Ei ikinä uskoisi ,että niin paljon elämää löytyy taajamien viereltä. Olen voinut seurata saukon saalistusta, nähdä kuinka metsäkaurisperhe tuli jokirantaan juomaan. Minulla ei ole ollut missään vaiheessa ikävä niille monille kohteille joissa olen vieraillut ja tulen jatkossakin käymään. 

Vantaanjoki on aina pystynyt antamaan jotain itsestään eli parastaan, huikeita luontoelämyksiä. Vantaanjoella olen ensisijaisesti kalassa vain rentoutuakseni johon oman hienon lisänsä tuovat tapaamiset ja keskustelut muiden onkimiesten kanssa. Niistä voisi kertoa mm. sen ,että elokuun useimmin kuullut sanat; piti lomalla kiertää puoli suomea ja tulla täältä saamaan kalat ! Ensin pitää karistaa omat ennakkoluulonsa ja vasta sitten laskeuduttava maantieltä jokilaaksoon. Monelle jo tämä kokemus on merkinnyt rakkautta ensisilmäyksellä. Yhtälailla se vahvistaa käsitystä siitä , että meidän kaikki entiset jokemme ovat palautettavissa luonnontilaan tai ainakin lähelle sitä. Vantaanjoki on siitä elävä esimerkki. Uudelleen syntyminen näyttäisi ajoittuvan vuosituhannen vaihteeseen. Siihen mennessä lienee saatettu alulle kaikki oleellinen. 

Ensi vuosituhannen Vantaanjoki on varmasti yhtä hyvä kalastuskohde kuin tänäänkin, mutta kuinka paljon parempi laatuista kalaa saamme riippuu meistä itsestämme, arvoistamme. Odotan kiihkeästi aikaa jolloin voin nähdä meritaimenten nousun ylä-ja keskijuoksun koskissa. Mennä kalaan kalan vuoksi, saada koukkuun nivan väkivahva villi valtias, merestä kotiinsa palannut meritaimen, vapauttaa se iltayön pimeään virtaan, ja sanoa kiitos.